ESIINTYJÄT
Elävä musiikki muistuttaa meitä siitä, että kokemamme hetket ovat ainutlaatuisia, eivätkä toistu samanlaisina enää uudelleen. Elävä esiintyjä viihdyttää, koskettaa ja herättää tuntemaan.
Musiikki virittää tunnelman tilanteeseen sopivaksi, oli sitten meneillään rento brunssi tai riehakas bileilta, ilon tai surun hetki, intiimi perhetilaisuus tai julkinen massatapahtuma.
Kauttamme paikalle järjestyy esimerkiksi bilebändi, duo, pianisti tai popkuoro, mikä onkaan tilaisuutesi luonteeseen osuvaa.
Alla muutamia esimerkkejä meidän/yhteistyökumppaniemme tarjonnasta. Valitse näistä tai kerro meille tarpeistasi, niin etsimme sopivan esiintyjän!
Ota meihin yhteys niin etsitään yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus. Musiikkikoulu Pop Upin tilat ovat myös varattavissa käyttöösi: TILAT
Ammattitaitoinen, energinen ja moni-puolinen bändi suuriin ja pieniin ikimuistoisiin hetkiin. Vaarallisen kova.
Vahvaääninen tarinankertoja, lappilainen laulaja-lauluntekijä. Nainen paikallaan, kun tarvitaan kylmiä väreitä.
Musiikkikoulun kuorotarjonnasta löytyy esiintyjä monenlaisiin tapahtumiin, myös etänä!
Kokenut trubaduuri tilaisuuteesi.
Tuhansia lauluja suomeksi ja englanniksi
Maitopojat esittävät kupletteja. Ohjelmisto koostuu omien kappaleiden lisäksi vanhoista klassikoista kuten "Hilma ja Onni", "Meksikon pikajuna" ja "Jokainen ihminen on laulun arvoinen".
Rovaniemeläinen artisti SÄDE tekee monivivahteisia lauluja elämän eri vaiheista ja kasvukivuista. Tärkein sanoma on luottamus huomiseen ja rohkeus jatkaa eteenpäin haasteiden edessä.
Säteen musiikki on rehellistä suomenkielistä poppia, johon sekoittuu rock-vaikutteita. Suoratoistopalveluista löytyvät singlejulkaisut Kiltin tytön roolista ja Vastatuuli.
Artistitulokas esittää keikoillaan omaa tuotantoa sekä coverbiisejä pääasiassa muilta naisartisteilta. Säteen voi tilata keikoille joko yksin tai säestäjien kanssa.
Esiintymisen pituus esim. noin 30 minuuttia.
Keikkakyselyt: YHTEYS
Some: Instagram
Maria on vahvaääninen laulaja ja trubaduuri, jolla on monipuolinen ohjelmisto Anna Puusta Ave Mariaan, sekä mahdollisuus toteuttaa esiintymisiin myös kappaletoiveita. Sooloesitys sopii erityisen hyvin pieniin perhejuhliin kuten nimiäis- ja kastejuhliin, syntymäpäiville, pieniin häihin ja muistotilaisuuksiin. Marialla on monipuolisesti kokemusta erilaisista kokoonpanoista ja produktioista lauluyhtyeistä kuoroihin, bändeihin ja teatterin lavalle. Rovaniemelle vuonna 2022 muuttaneen Marian pohjakoulutus on Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinja, josta hän valmistui vuonna 2011.